Seinäkirjoituksia

11.02.2020


Kun muutama vuosi sitten aloin tehdä J.Koskenmäki Oy.n Facebook-päivityksiä, koin ympyrän ikään kuin sulkeutuvan. Se ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun kirjoitin firman "seinälle". Ensimmäisestä kirjoituskerrasta on tosin aika monta vuotta aikaa ja sillä keralla se tapahtui lyijykynällä.

Vaikka J.Koskenmäen yhtiömuoto on ollut osakeyhtiö jo kohta viisitoista vuotta, yritystoiminta todellisuudessa polkaistiin pystyyn vuosikymmeniä sitten. Jos totta puhutaan, oman muistini mukaan meillä on aina "yritetty". Tarkoituksena on ollut jo pidempään kirjoittaa yrityksen historiasta ja kaivaa kuvia esiin niin ensimmäisestä traktorista kuin autokorjaamoista, sillä sieltä autojen korjaamisestahan kaikki alkoi. Koska jostain on lähdettävä liikkeelle, ajattelin kaivella omaa kovalevyä ja kertoa tapahtumista ja muistikuvista vuosien varrella. Palataan tarkempaan historiikkiin ja kuviin siis myöhemmin.

Autokorjaamon nurkat ja auton konepellin alta löytyvät moottorin osat tulivat itselle tutuiksi jo varhaisessa lapsuudessa. Pääsin varmasti lähes päivittäin päiväkodin jälkeen jatkamaan päivää korjaamolla ja touhuilin siellä mitä mieleen juolahti. Aika usein sain pitää Datsunin etupuskuriin kuolleiden pikkulintujen hautajaisia tai syöttää kahvihuoneen sokeripaloja Pekolan korjaamon pihassa olleille hevosille. Jälkimmäistä taisin tehdä aika pitkälle omin lupineni. Välillä saattoi fillarin käsijarrun kahva vetää viivan vasta maalatun auton kylkeen tai omatkin vaatteet olla yltäpäältä rasvassa. 

Noihin aikoihin ruokailu tapahtui usein Esson ja Teboilin baareissa. Pekolan pieni kyläkauppa tai varsinkin se ihana omistajanainen tuli tutuksi, ja Parolan nakkikioskilta haettiin aika usein hotseja iltapalaksi. Tutuksi tuli myös kävely, kun Skoda jätti meidät tielle kerta toisensa jälkeen. Lopulta kieltäydyin istumasta kyseisen auton kyytiin ja kerroin myös muiden Skodien omistajille, millaisella menopelillä he todellisuudessa ajoivat. Yksi Skoda sai allekirjoittaneelta monoa kylkeensä ja toista kieltäydyin ottamasta meille huoltoon. Olin kirjoittanut lyijykynällä laudalle "AUTOKORJAAMO", mikä oli naulattu korjaamon seinään ja pyysin Skodan omistajaa vilkaisemaan kylttiä. Sittemmin  olen opetellut käyttäytymään vähän siivommin, mutta Skodasta en kyllä välitä edelleenkään. 

Samoihin aikoihin meidän kahden hengen "tiimiin" liittyi myös uusia jäseniä. Kirsi ilmestyi kuvioihin ja samalla rytäkällä sain kaksi sisarustakin; Janikan ja Nicon. Vähän myöhemmin syntyi vielä Riina.

Kun muutamaa vuotta myöhemmin yritystoiminta siirtyi asuntojen purku- ja kunnostustöihin, olin mukana maalaamassa seiniä ja tekemässä loppusiivouksia. Välillä maalattiin rappukäytäviä ja välillä Vanajanlinnan salin seiniä. Päädyin myös Aulangon hotellin Souvenir Shoppiin töihin, kun isän ystävä, Timo, menehtyi auto-onnettomuudessa ja isä ja Kirsi osti kioskin Timon leskeltä Maijalta. Englannin kielen taitoa tarvittiin, kun turistit ostivat kortteja ja postimerkkejään ja muistan, kuinka yhtenä helteisenä kesäpäivänä amerikkalainen nainen kysyi minulta: "is it always this pretty in Finland?" ja vastasin "almost", koska muutakaan sanaa ei tullut mieleen. 

Minulla oli toki lupa syödä kioskissa myytäviä karkkeja, mutta muistan eräänkin kerran, kun seiskaluokkalaisena tulin töihin suoraan koulusta ja söin muutaman ja taas muutaman Tupla-patukan nälkääni. Isä ei varsinaisesti hihkunut ilosta, kun juuri tukusta haettu paketti oli puolillaan, mutta myyntiä ei ollut sinä iltana juurikaan. Nyt voin jo tunnustaa, että ne kääreet oli repussa piilossa, eikä siellä roskiksessa, mistä isä niitä etsi. 

Olin vuosituhannen vaihteessa vielä muutaman kerran tuuraamassa lumitöissä ja yhden kesän siivoamassa Kantolan tehtaan pihaa, maalamassa taloja, haravoimassa Kirsin kanssa ja levittämässä multaa maansiirtokohteiden pihoille, kunnes oma elämä vei ulkomaille ja sitten toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Kun muutama vuosi sitten lähdin mukaan tekemään yrityksen nettisivuja ja tutustuin kaikkeen siihen, mitä J. Koskenmäki Oy on tänä päivänä,  olin todella yllättynyt ja ylpeä siitä, mihin "poissa ollessani" on päästy. Töitä se on toki vaatinut, mutta eipä tuo isä eikä Kirsikään ole tainnut juuri töitä pelätä. Samalla on saanut luoda työpaikan myös muutamalle muullekin.


Kirjoittaja vastaa muun muassa J.Koskenmäen sometileistä ja on myös Jouni  "Jussi" Koskenmäen esikoistytär.